torstai 11. heinäkuuta 2013

Värinpoistoa

Katjalla on ollut taas pitkän aikaa musta alue otsalla ja siihen kyllästyttyään hän halusi sen pois. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Katjalta väriä poistettiin, joten tiedossa oli että oranssiahan sieltä ensin pukkaa.
Kaiken kaikkiaan värinpoistoa tehtiin kolme kertaa.

Vaihekuvia



Katja kuuluu niihin joka kampaajan unelma-asiakkaisiin, jolle saa tehdä melkeinpä mitä vaan. Ja jolle vielä sopii kaikki!

Pakko kertoa -luvan kanssa- mun lempistoori; Katjalla on aiemmin ollut sellainen ei minkään värinen polkkatukka. Siitä eroon halutessaan, oli Katjan silloinen kampaaja todennut, ettei lyhyttä tukkaa voi leikata isokokoiselle ihmiselle, että "sun päähän näyttää ihan mandariinilta". Voitte uskoa, että se palvelu oli sitten siinä. 
Valmis blondi
Tästä vaaleasta sävystä olen erityisen ylpeä! Ei ole kuulkaa mikään helppo hius vaalentaa, vaikka kuinka tekee väriopin mukaan. Oma väri ei ole kovinkaan tumma ja silti sieltä meinaa keltaista tulla. On kokeiltu matalat ja korkeat hapetteet ja vaalennusvärit, joilla pitäisi oikesti toimia, mutta ei. Pakko se on vaalentaa alle ja taittoväri vielä päälle. Mutta hieno on, vai mitä?
 

 
Innolla jo odotan, mitä Katjalle tehdään ensi kerralla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti